keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Keskiviikko 17.12.2014

2.tunti
RUB8CJ
Kerrattiin kpl 3:n vaatekappaleita. Kerrattiin tämä, tuo: den här / det här / de här + pitkä eli määräinen muoto. Tekstikirjan s. 94 löytyy substantiivin taivutuskaavat. Teht. 12ab s. 64, teht. 3, 4, 5 s. 216. Ne jotka ehtivät, tekivät joulutehtäviä ruotsiksi.

Ja läksyksi tuli: ei mitään PAITSI jos olit poissa koulusta: tee silloin ne mitä tunnilla tehtiin.

Tiistai 16.12.2014

Hanna G kipeänä, tässä ohje joka annettiin oto-sijaiselle.

2.tunti
SAA7
Kirjaa eteenpäin, voisivat tutustua uuteen kappaleeseen ja tehdä siitä vähän sanastotehtäviä. Sitten voivat askarrella joulukortteja saksaksi, Jopoluokan kaapeista löytyy liimaa ja värejä ja jonkin kaapin päältä kartonkia.

Maanantai 15.12.2014

Hanna G kipeänä, tässä oto-sijaisille annetut ohjeet.

1.tunti RU28
Tee tankekarta s.65. Lue ja käännä kaverin kanssa suullisesti kpl 5. Tee teht. 1,2,3,4,5. Läksyksi nuo tehtävät loppuun.

3.tunti
RU29
Kpl 3 tehtäviä eteenpäin. Ensi kerralla pitää olla tehtynä ainakin teht. 11,12,13,14,15,16,17, osa näistä varmasti tehty jo viime torstaina kun olin kipeä.

4.tunti
RU27
Joulujuttuja työkirjasta s.92-97. Ei läksyä!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Perjantai 12.12.2014

1.tunti
RUB8CJ
Benjamin Peltosen Instagram-tili. Benjaminin haastattelu Efter nio -ohjelmassa. Mitä suomenkielisiä ja englanninkielisiä lainasanoja löysit? Tehtiin omat vaatesanastot netin avulla. Lukion Lucia-kulkue.

Ja läksyksi tuli: ei tullut, mutta halutessasi voit täydentää omaa vaatesanastoasi.

2.tunti
RU28
Koe.

Torstai 11.12.2014

Hanna G kipeänä, en tiedä tarkkaan mitä teitte

1.tunti
RU29
Kpl 3:n tehtäviä eteenpäin, päälausetta ja mitä olikin.

3.tunti
RU27AC
Temaord om staden. Ristikko s. 80. Teht. 11-12 s. 82-83. Kpl 6 tehtäviä.

Ja läksyksi tuli: s. 86 t. 14, 15,17, 92-93, 94 t. 2

4.tunti
SAA7
Eteenpäin kappaleen tehtäviä ja joulutehtäviä.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Keskiviikko 10.12.2014

2.tunti
RUB8CJ
Kerrattiin vielä verbin taivutusta ja tarkistettiin kotiläksyt. Kpl 3 virittelyä: missä vaatteissa viihdyt parhaiten? Suullista harjoittelua. Kirjoitettiin vihkoon tämä, nämä, tuo, nuo ja tehtiin s. 62, täydennettiin sääntö. Teht. A-C s. 52.

Ja läksyksi tuli: teht. D s. 53

Tiistai 9.12.2014

2.tunti
SAA7
Joulunäytelmää katsomassa, sen jälkeen pelailua ja chillailua :)

maanantai 8. joulukuuta 2014

Maanantai 8.12.2014

1.tunti
RU28AB
Harjoittelua koetta varten. Huom. työkirjan sivulta 201 alkaen löytyy kertaustehtäviä.

3.tunti
RU29
Kuunneltiin kpl 3 ja kerrottiin suomeksi ilman kirjan apua. Kuunteluteht. 6 s. 55. Kuunteluteht. 7 s. 55. Saneluteht. 8 s. 55. Kirjoitettiin vihkoon päälauseen sanajärjestyksestä. Käsileikki.

Ja läksyksi tuli: s. 56-57

4.tunti
RU27BD
Kerrattiin verbin taivutusta ja erityisesti imperfektiä. Koputus-x! Teht. 11, 12 s. 82-83. Läksyleimat. Temaord om staden: kuunneltiin ja luettiin. Ristikko s. 80 haastetehtävänä: älä katso heti kirjasta! Carola Häggkvist: Det regnar i Stockholm.

Ja läksyksi tuli: teht. 12ab s. 83 huolella loppuun

perjantai 5. joulukuuta 2014

Perjantai 5.12.2014

1.tunti
RUB8CJ
Imperfektin kertaus ja suullista harjoittelua. Tark. teht. 8-9 s. 44-45. Huom. jos on vielä tekemättömiä imperfektitehtäviä, voit tehdä niitä myöhemmin ja harjoitella esim. kokeeseen. Lisää tehtäviä s. 212-213, aloita imperfektitehtävistä 3, 4 ja 5.

Ja läksyksi tuli: teht. 6 s. 213, huom. ei google-kääntäjällä vaan kpl 2 avulla.

2.tunti
RU28AB
Käytiin huolella läpi teht. 12 ja 13 s. 60-61. Kirjoitettiin vihkoon tämä, nämä, tuo, nuo. Vilken, vilket, vilka - suull.teht. 14 s. 62. Det finns -rakenne s. 63. Suull.teht. s.63. Käytiin läpi koealue: kpl 3, nyckelfraser s. 24, kpl 4, Om Sverige s. 27, Fakta om Sverige s. 28, aikamuodot s. 44-45, substantiivit s. 59, det finns s. 63. Buuklubbenin joulukalenterin ekaa osaa :)

torstai 4. joulukuuta 2014

Torstai 4.12.2014

1.tunti
RU29
Ruotsin koe.

3.tunti
RU27AC
Jatkettiin Tukholma-tehtävää. Ordjakt-peli.

4.tunti
SAA7
Palkinto.

5.tunti
SAA8
Jouluohjelmaa: joululauluja s. 60, omituisten&pitkien sanojen googlailua, joulunviettotapoja s. 62. Pipariresepti s. 63 ja teht. D s. 88. Uudenvuodenlupauksia s.89.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Keskiviikko 3.12.2014

2.tunti
RUB8CJ
Kuunneltiin kpl 2 sarjakuva ja teksti. Kerrattiin imperfektiä s. 42-43. Tehtiin tehtäviä omaan tahtiin sen mukaan kuinka pitkälle on ehtinyt aiemmin.

Ja läksyksi tuli: jos ei ole tehtynä, niin 8ab, 9ab s. 44-45

maanantai 1. joulukuuta 2014

Maanantai 1.12.2014

1.tunti
RU28
Päätettiin jatkaa #pahviwilmaa vielä tälläkin viikolla. Käytiin läpi viime viikon merkinnät. Läksyjen tarkastus. Kirjoitettiin vihkoon substantiivin taivutuksesta. S. 59 ajatuksella läpi. Teht. 12 ja 13 s. 60-61.

Ja läksyksi tuli: teht. 12 ja 13 s. 60-61 ajatuksella

2.tunti
RUB9
Retki Mervin luokse.

3.tunti
RU29
Käytiin koealue läpi. Kpl 1, temaord om kärlek s. 10-11, kpl 2, Nyckelfraser s. 15, hyvää sanastoa teht. 5b s. 10 ja teht. 4 s. 26, verbien aikamuodot s. 14-16, substantiivit s. 29-30, adjektiivit s. 31-32, neljän taivutus s. 33 ja vihkoon kirjoitetut muistiinpanot! Koeharjoitusmoniste. Huom. mahdollisuus tukiopetukseen huomenna tiistaina 2.12. klo 14-14.45 luokassa P7!

4.tunti
RU27BD
Kpl 6 Så ska det låta x 2. Kuunneltiin kpl 6 ja välillä pidettiin taukoa, jotta jokainen ehti etsiä sanastosta tuntemattomat sanat. Teht. 2, 3 (vastaa suomeksi), 5, 6, 7 s. 77-79. Muista huomenna tukiopetus!

Ja läksyksi tuli: teht. 6 ja 7 s. 79

perjantai 28. marraskuuta 2014

Perjantai 28.11.2014

1.tunti
RUB8CJ
Pitkän tauon jälkeen! Kokeen palautus. Kerrattiin kpl 2 alusta. Harrastuksia ja suull. teht. "Vad gör du på fritiden?". Kuunneltiin ja luettiin sarjakuva läpi. Kuunneltiin kpl 2 teksti ja käytiin läpi suomeksi.

Ja läksyksi tuli: ei tullut tällä kertaa

2.tunti
RU28
Pitkän tauon jälkeen! Kokeen palautus. Uusi koe tulossa, valittiin päivämääräksi pe 12.12. ja koealueena siis kpl 3 ja 4. Katsottiin Tukholma-videota ja retkeilymajajärjestön kotisivuja. Kuunneltiin kpl 4 ja käytiin läpi suomeksi osittain. Tehtiin teht. 5, 7, 8. Huom. jos et ole tehnyt niitä kappaleen alkutehtäviä (luetunymmärtämistä ja sanastoa), niin tee itseksesi.

Ja läksyksi tuli: teht. 7 ja 8

torstai 27. marraskuuta 2014

Torstai 27.11.2014

1.tunti
RU29
Ekstratekstin lukemista ja sen tehtävien tekemistä. MOT-sanakirja.

3.tunti
RU27AC
Tukholma-nettitehtävä! Jatketaan joku toinen kerta. Pelottava hailaulu. Vaikeita laskutoimituksia: ett, två, tre. Saatte ensi kerralla läksyleiman tehtävästä 10, koska tänään ei ehditty.

Ja läksyksi tuli: tankekarta + teht. 1a s. 76

4.tunti
SAA7
Kuunneltiin ja laulettiin lempibiisit Waldi ist abgehaun ja Marmor, Stein und Eisen... Kaksi läksyleimaa. Nyt on melkein kaikilla 10 leimaa kasassa! Kerrattiin persoonapronominien akkusatiivimuotoja. Substantiivien akkusatiivi s. 54-55. Teht. 12 s. 55.

Ja läksyksi tuli: teht. 14 ja 15 s. 56-57

Keskiviikko 26.11.2014

1.tunti
RU27AC
#pahviwilman suunnittelu ja käyttöönotto. Kiitos avusta! Tulipa paljon merkintöjä! Läksyleimat. Taitaa alkaa kaikilla olla 15 leimaa, hienoa! Tarkistettiin vanha läksy ja googlailtiin mm. seitsenottelua ruotsiksi. Imperfekti s. 81. Kirjoitettiin vihkoon taulukkoa, johon jäi vielä täydennettäviä kohtia.

Ja läksyksi tuli: teht. 10 s. 82

2.tunti
RU27BD
Lisättiin #pahviwilmaan joitain lisäkategorioita! Ja taas tuli myöhästymismerkintä... Tankekarta/Stockholm s. 76 ja teht. 1 s. 76. Imperfekti s. 81. Kirjoitettiin vihkoon taulukkoa, johon jäi vielä täydennettäviä kohtia. Teht. 10 s. 82

Ja läksyksi tuli: teht. 10 s. 82

4.tunti
RU29
Kpl 3 tehtävien tarkistamista. Love story nro 2. Lehden lukua ja oman pienen tiivistelmän tekeminen.

Ja läksyksi tuli: opettele ulkoa teht. 4 sanat/fraasit

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Maanantai 24.11.2014

Hanna G koulutuksessa, olitte muiden hoteissa.

3.tunti
RU29
Lue kpl 3. Kirjoita tärkeimmät asiat suomeksi vihkoon. Teht. 1ab, 2, 3abcd, 4.

Ja läksyksi tuli: Loput läksyksi jos ei ehtinyt tunnilla

5.tunti SAA7
Läksyleimat ensi kerralla. Lue huolellisesti s.49-51. Tee sitten teht. 6-9b s. 51-53.

Ja läksyksi tuli: loput läksyksi jos ei ehtinyt tunnilla

perjantai 21. marraskuuta 2014

Perjantai 21.11.2014

4.tunti
SAA8
Kerrattiin vähän akkusatiivia ja datiivia. Akkusatiivia ja datiivia vaativat prepositiot s. 73. Teht. 19 ja 21 s. 74-75. Vaihtoprepositiot s. 105-106. Teht. 9, 10, 11, 12 s. 107-108. Deutsche Welle: Bandtagebuch.

Ja läksyksi tuli: torstaina 4.12. saksan tunti klo 14-15. Saa ottaa mukaan herkkuja!

torstai 20. marraskuuta 2014

Torstai 20.11.2014

2.tunti
RU27AC
Aluksi vähän numeroita ruotsiksi :) Sitten Amisto Road Show Topelius-salissa!

3.tunti
RU27BD
Läksyleimat. Moni sai taas 15 leimaa täyteen! Sitten tehtiin nettitehtäviä Tukholmaan liittyen.

Ja läksyksi tuli: jos haluat, voit lähettää täydennyksiä Tukholma-tehtävään

4.tunti
SAA9
Verbikoe. Kuunneltiin kpl 3L ja tehtiin tehtäviä s. 48-49. Relatiivipronomini s. 57-59. Teht. 10 ja 11. Saika tekee whatsapp-ryhmän, niin voidaan sopia esim. diskosta jne. käytännön järjestelyistä.

Keskiviikko 19.11.2014

1.tunti
RU27AC
Läksyjen tarkastus. Teht. 7a s. 70 ja suull.teht. 7b. Jatkettiin suull.teht. 9 looppuun. Kuunteluteht. 10. Kuunteluteht. 11 s. 73. Parkour-hupavideo ja vähän oikeitakin taidonnäytteitä.

Ja läksyksi tuli: teht. 17 s.75 (googlaile jos et tiedä!)

2.tunti
RU27BD
Läksyjen tarkastus. Suull.teht. 12 s. 73. Kuunteluteht. 10 s. 72, 11 s. 73. Parkour-videoita! Kuunteluteht. 15. Saneluteht. 16 s. 74. Teht. 14 s. 74.

Ja läksyksi tuli: teht. 14 s.74

4.tunti
RU29
Kerrattiin neljän taivutus. Tehtiin teht. 11 s. 34 jos oli vielä tekemättä tai käytiin vanha tuotos läpi ajatuksella. Suull. teht. 11b. Teht. 12 s. 35. Luettiin HBL:ia yhdessä.


5.tunti
SAA9
Verbikuulustelu. 3H kuullunymmärtäminen s. 46-47.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Maanantai 17.11.2014

3.tunti
RU29
Paljon vanhoja leimoja :) Käytiin läpi kerraten substantiivin taivutus ja adjektiivin taivutus. Kirjoitettiin vihkoon ns. neljän taivutus eli adjektiivin ja substantiivin yhteistaivutus.

Ja läksyksi tuli: Tee s.33 neljän taivutus ajatuksella kotona!

5.tunti
SAA7
Tarkistettiin läksyt ja myös edellisen kerran läksyt! Moni sai jo 10 leimaa täyteen, super! Kuunneltiin laulu Marmor, Stein und Eisen bricht, teksti s. 39. Kuunneltiin kpl 4B. Jokainen luki kappaleen ääneen sormet korvissa, niin muiden ääni ei häirinnyt! Kappaleen kertominen saksaksi s. 37 ja 38 suomenkielisten tukisanojen avulla.

Ja läksyksi tuli: 3a ja 4 s. 48-49

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Keskiviikko 12.11.2014

1.tunti
RU27AC
Kokeiden palautus ja läpikäynti. Tehtiin tehtäviä 5, 6, ajanmääreet s. 68-69. Tarkistettiin läksyt 3a ja 4 ja tehtiin suull.teht. 3b. Temaord om hobbyer s. 36-37 tekstikirjasta, kuunneltiin ja luettiin. Suull. teht. 9 s. 72, jäi ehkä vähän kesken, jatketaan ensi kerralla.

Ja läksyksi tuli: teht. 5 ja 6 s. 68, ajanmääretehtävä s. 69

2.tunti
RU27BD
Kokeiden palautus ja läpikäynti. Teht. 7a s. 72, suull. teht. 7b. Teht. 12 s. 73.

Ja läksyksi tuli: teht. 12 s. 73 ja vastaa kysymyksiin vihkoon

4.tunti
RU29
HBL:n lukemista. Jotain muutakin mutta en muista!

Ja läksyksi tuli: opettele ulkoa sanat teht.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Perjantai 14.11.2014

4.tunti
SAA8
Kerrattiin akkusatiivin ja datiivin muotoja. Teht. 15ab s. 71, suull. teht. 15c. Teht. 16, 17 s. 72. MOT-sanakirjaan kirjautumista ja vähän sanojen etsimistä... Vähän jutustelua kevään 2016 Saksan matkasta :) Sitten ladattiin Javajuttuja jne. ja ehdittiin vähän tehdä Sanomapron sivulla saksan tehtäviä!

torstai 13. marraskuuta 2014

Torstai 13.11.2014

2.tunti
RU27AC
Wischi-waschi. Fruktsallad. HBL:n lukemista. Läksyleimat ensi kerralla.

Ja läksyksi tuli: ei mitään

3.tunti
RU27BD
HBL:n lukemista. Läksyleimat ensi kerralla.

Ja läksyksi tuli: ei mitään

4.tunti
SAA9
Erikoispitkä tunti lauantaityöpäivää korvaamaan.
Paikalla vain yksi oppilas :) Verbikoe. Täysi kymppi tuli! Jatkettiin 3L Was ich als Geschenk möchte. 4A s. 30-32. Teht. s. 52. Kuunneltiin kpl 4B ja tehtiin kuullunymmärtämisenä teht. 1 s. 53. Sitten käytiin läpi relatiivipronominia s. 57-59. Teht. 10 ja 11 s. 60-61. Katsottiin yksi osa Deutsche Wellen Bandtagebuchia!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Perjantai 7.11.2014

4.tunti
SAA8
Huom. lyhyt tunti tänään sovitusti, korvaava tunti sovitaan jahka ensi jakson lukujärjestys on selvillä. Kerrattiin sijamuodot: nominatiivi, akkusatiivi, datiivi s. 68 alkaen.

Maanantai 10.11.2014

Hanna G kipeänä.

3.tunti
RU29
Lue kpl 3. Kirjoita tärkeimmät asiat suomeksi vihkoon. Teht. 1ab, 2, 3abcd, 4.

Ja läksyksi tuli: Loput läksyksi jos ei ehtinyt tunnilla

5.tunti
SAA7
Kpl 4 lue ja selvitä sisältö suomeksi. Tee tekstikirjan suulliset tehtävät ja sitten työkirjasta tehtäviä.

Ja läksyksi tuli: teht. 1ab

torstai 6. marraskuuta 2014

Torstai 6.11.2014

2.tunti
RU27AC
Så ska det låta x2. Kuunneltiin kpl 5. Jokainen käänsi yhden nuoren esittelyn, vertaili käännöksiä muiden kanssa jotka tekivät saman käännöksen, ja sitten kuunneltiin kpl 5 vielä uudestaan niin että kuultiin myös käännökset. Hienoja käännöksiä! Teht. 3a s. 67 ja 4 s. 67.

Ja läksyksi tuli: teht. 3a ja 4 s. 67

3.tunti
RU27BD
Kpl 5 tehtäviä, ainakin 3 ja 4, moni oli tehnyt jo paljon enemmänkin. AV-huolia mutta asia hoitui kun kouluisäntä tuli paikalle! Leffan loppu. Harrastusten kertailua. Suull. harj. 9 s. 72. Jos olit poissa lauantaikoulupäivästä, pidä huoli että teet s. 64-67 ainakin.

Ja läksyksi tuli: s. 69 lisää kuukaudet ja vuodenajat

4.tunti
SAA9
Verbikoe, hyvin meni. Imperfektin kertausta ja teht. 17 ja 18. Suullisesti teht. 19. Sitten temppuiltiin vähän Javan kanssa ja tehtiin Sanomapro.fi -sivulta kirjan nettiharjoituksia. 3H kuunteluteht. s. 46-47. Kuunneltiin 3L ja alettiin tehdä tehtäviä s. 48-50. Seuraava tunti tiistaina klo 14 neuvotteluhuoneessa Lato 1:ssä.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Keskiviikko 5.11.2014

1.tunti
RU27AC
Koe

2.tunti
RU27BD
Koe

4.tunti
RU29
Keskiviikkotunnit jatkossa Enterin kuvisluokassa musaluokkaa vastapäätä. Neljän taivutuksen kertausta ja läksyjen tarkistus. Ja sitten kerroin rakkaustarina nro 2:n! Luettiin pareittain extra-kpl Ilskan behövs också ja tehtiin siihen liittyviä tehtäviä alkaen s. 42 teht. 1.

Ja läksyksi tuli:
teht. 1 s. 42

maanantai 3. marraskuuta 2014

Maanantai 3.11.2014

3.tunti
RU29
Pitkästä aikaa. Paikalla vain ne jotka eivät olleet tetissä. Saitte vanhoja leimoja: s. 17 (1.leima), s. 18 (2.leima), kpl 2: 1, 2, 3, 4 (3.leima), 9, 10, 11 (4.leima). Käytiin läpi pikaisesti substantiivin ja adjektiivin taivutus ja sitten kirjoitettiin vihkoon ns. neljän taivutuksesta (adjektiivin ja substantiivin yhteistaivutus).

Ja läksyksi tuli: teht. 11 ajatuksella vielä loppuun ja lisäksi vihkoon 5 eri substantiivi+adjektiiviparia ns. neljän taivutuksella.

5.tunti
SAA7
Läksyn tarkistus. Joku sai taas 5 leimaa täyteen = vihreä merkintä Wilmaan! Teht. 8abc suullisesti s. 37. Kirjoitettiin vihkoon päälauseen sanajärjestyksestä & käsileikki :) Omaan tahtiin teht. 9 ja 10. Ajatuksella!

Ja läksyksi tuli: 9 ja 10 s. 38-39

perjantai 31. lokakuuta 2014

Perjantai 31.10.2014

4.tunti
SAA8
Kerrattiin säännöllistä ja epäsäännöllistä imperfektiä. Teht. 12, 13, 14. Outo video Wienistä. Kuunteluteht. 15 s. 53. Kpl 3H Wiener Sängerknaben. Lopuksi kuunneltiin vielä vähän Wiener Sängerknabeneita Youtubesta.

torstai 30. lokakuuta 2014

Torstai 30.10.2014

2.tunti
RU27AC
Vanhan kokeen palautus. Uuteen kokeeseen harjoittelemista. Muista lukea kokeeseen hyvin! Koealue kpl 3 ja 4. Erityisen tärkeää: substantiivin taivutus, adjektiivin taivutus, huonekalut ja kouluaineet.

3.tunti
RU27BD
Vanhan kokeen palautus. Uuteen kokeeseen harjoittelemista. Muista lukea kokeeseen hyvin! Koealue kpl 3 ja 4. Erityisen tärkeää: substantiivin taivutus, adjektiivin taivutus, huonekalut ja kouluaineet.

4.tunti
SAA9
Vanhan kokeen palautus. Verbikoe. Seuraavat verbikokeet seuraavasti: ekan TET:in aikana to 6.11. lesen - scheinen, to 13.11. schieben - sollen. Tokan TET:in aikana ke 19.11. lesen - scheinen, to 20.11. schieben - sollen. Kerrattiin genetiiviä ja tehtiin teht. 8, 9, 10. Kuunteluteht. 11 s. 40-41. Säännöllisten verbien imperfektin kertaus s. 41-42. Epäsäännöllisten verbien imperfektin kertaus s. 42. Wenn ja als s. 43. Teht. 15, 16 s. 44.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Ma-ke 27.-29.10.2014

Hanna G leirikoulussa jopojen kanssa.

Maanantai 27.10.2014
3.tunti
RU292
Lue kpl 2 parin kanssa. Tee teht. 1, 2, 3, 4 ja suull. teht. 5. Tee teht. 16. Ei läksyä, mutta nämä pitää olla tehtynä, muuten läksykerhoon ensi viikolla.

5.tunti
SAA7
Saarella-peli

Keskiviikko 29.10.2014
1.tunti
RU27AC
Harjoitusmoniste koetta varten.

2.tunti
RU27BD
Harjoitusmoniste koetta varten.

4.tunti
RU29
Lue todella huolellisesti substantiivin taivutus kirjasta. Tee teht. 9. Lue todella huolellisesti adjektiivin taivutus kirjasta. Tee teht. 10. Lue ERITTÄIN TARKKAAN Neljän taivutus työkirjasta kohta kohdalta, mielellään parin kanssa ääneen. Tee teht. 11, 12, 13. Ei läksyä, mutta jos näitä kaikkia ei ole tehtynä ensi kerralla, niin läksykerhoon.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Perjantai 24.10.2014

4.tunti
SAA8
Säännöllinen ja epäsäännöllinen imperfekti s. 45-48. Teht. 8, 9, 10, 11, jotkut myös 12. Nettitehtäviä: online-lernen.levrai.de: Präteritum - Imperfekt.

torstai 23. lokakuuta 2014

Torstai 23.10.2014

2.tunti
RU27AC
Läksyleimat. Saneluteht. 21 s. 63. Tankekarta s. 64. Teht. 1 s. 64-65. Temaord om fritid s. 36-37. Teht. 2 s.66.

Ja läksyksi tuli: teht. 2 s. 66 ja lue kpl 3 ja 4 niin että ensi kerralla on helppo alkaa tehdä kertausmonistetta

3.tunti
RU27BD
Palkintotunti :)

4.tunti
SAA9
Kahoot-kysely verbeistä fahren - geschehen... Vähän Saksan matkan valmistelujuttuja. Kuunneltiin kpl 3B ja käytiin läpi suomeksi sisältöä. Teht. 2 ja 5 s. 35-36. Osa teki vielä paperille verbikuulustelun :) Genetiivi s. 37 alkaen. Teht. 7.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Keskiviikko 22.10.2014

1.tunti
RU27AC
Pientä etsimistä taas luokan kanssa. Mutta tästä lähtien keskiviikkotunnit luokassa 244 ja torstaitunnit luokassa 240 (Enterissä kumpikin). Ensi viikolla keskiviikkona kuitenkin luokka R2. Koe 5.11. Koealueesta enemmän myöhemmin, mutta kpl 3 ja 4. Tarkistettiin teht. 10ab, suull. 10c, tarkistettiin teht. 11 s. 58. Tehtiin teht. 12 s. 58-59 ja 15 s. 60-61.

Ja läksyksi tuli: teht. 14 s. 60. Huom. vain 5 lausetta, mutta tee mahdollisimman hienoja ja monipuolisia lauseita! Paras palkitaan (=saa ylimääräisen leiman)!

2.tunti
RU27BD
Pientä alkulämmittelyä joo... Tästä lähtien ke-tunnit luokassa 244 ja to-tunnit luokassa 144 (Enterissä kumpikin). Ensi viikon keskiviikkona kuitenkin poikkeuksellisesti luokka R1. Koe ke 5.11. Koealueesta enemmän myöhemmin, mutta kpl 3 ja 4. Tarkistettiin läksy (tietokilpailu s. 75). Muista käyttää järkeä, eli jos et tiedä jotain asiaa, niin ainahan voit googlata... Käytiin läpi kpl 5 niin että jokainen käänsi yhden pienen pätkän muillekin kuultavaksi.

Ja läksyksi tuli: nyt on kaikilla 10 leimaa, eli ensi kerralla you know what!

4.tunti
RU29
Kaikenlaisia juttuja, joopa joo. Mutta päästiinhän me vauhtiin. Kaikilla ei valitettavasti ole vielä kirjoja, ne on kyllä tilattu. Kuunneltiin kpl 2 ja käytiin se läpi suomeksi. Kuulitte myös traagisen rakkaustarinan, jossa tyttö oli todellinen bitch. Sori!


5.tunti
SAA7
Anteeksi hidas tunnin alku, kun jouduin hoitelemaan ihan muita koulujuttuja! Käytiin läpi epäsäännöllisten verbien taivutus 2 s. 34-35. Teht. C s. 35. Teht. 6 ja 7 s. 35-36.

Ja läksyksi tuli: teht. 7 s. 36

Maanantai 20.10.2014

Jatkoin tautista syyslomaa taudin merkeissä...

3.tunti
RU29
Sijaisena Heli K. Teitte eteenpäin kirjaa.

5.tunti
SAA7
Siirretty jo aiemmin keskiviikolle 22.10.2014.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Maanantai 13.10.2014

3.tunti
RU29
Hanna G metsässä jopojen kanssa, sijaisena Heli K. Kpl 1 tehtäviä eteenpäin.

Ja läksyksi tuli: en nyt valitettavasti muista, lisään tänne myöhemmin.

5.tunti
SAA7
Pelattiin Saarella-peliä. Kokeiden palautus.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Lauantai 11.10.2014

Hanna G poissa, sijaisena 2. ja 3. tunnilla Jarkko.

2.tunti
RU27AC
Leffa loppuun. Hyvistä tavoista yhteisiä tehtäviä.

3.tunti
RU27BD
Tark. läksyt. Så ska det låta x 2. Kpl 5 kuuntelu ja kääntäminen pareittain. Tehtäviä.

Ja läksyksi tuli:

4.tunti
SAA9
Pidetään toisena ajankohtana.

Perjantai 10.10.2014

4.tunti
SAA8
Koe. Saarella -peliä, hauskaa!

torstai 9. lokakuuta 2014

Torstai 9.10.2014

2.tunti
RU27AC
Leffa melkein loppuun!

3.tunti
RU27BD
Kerrattiin adjektiivien taivutusta. Läksyjen tarkistus. Persoonapronominien omistusmuotoja eli minun, sinun jne. Teht. 17. Suull. teht. 18. Teht. 19 parin kanssa. Katsottiin Mitt rum -videoita youtubesta!

Ja läksyksi tuli: teht. 1 ja 2 s. 172

4.tunti
SAA9
Korvaavan tunnin sopiminen. Verbikoe. Ensi kerralla fahren - geschehen. Google Driveen Saksa-juttuja: aiempien lisäksi ohjelmapohjaa ja hintavertailua.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Keskiviikko 8.10.2014

1.tunti
RU27AC
Läksyleimat. Nyt on kaikilla 10 leimaa, mahtavaa - eka luokka tänä vuonna! Adjektiivin taivutuksesta vihkoon. S. 57 käytiin läpi adjektiiveja. Teht. 10abc mielellään parin kanssa, teht. 11. Aloitettiin palkintoleffa :)

Ja läksyksi tuli: teht. 10ab ja 11 s. 58

2.tunti
RU27BD
Monella on jo 10 leimaa, hienoa! Kerrattiin adjektiivin taivutusta. Tark. teht. 10ab, suull. teht. 10c, tark. teht. 11. Tehtiin teht. 12 ja 15. Suull. kuvailutehtävä. Piirrostehtävä 13ab.

Ja läksyksi tuli: teht. 14, vain 5 lausetta

4.tunti
RU29
Så ska det låta x2. Kuunneltiin kpl 1 ja käytiin läpi suomeksi. Kuunneltiin lällykkärakkausbiisi Jag tror jag är kär. Tarkistettiin läksyt. Teht. 2 s. 9. Suull. teht. 3 s. 9. Verbin aikamuodot s. 14. Käytiin läpi kaikki aikamuodot. Teht. 12 ja 13.

Ja läksyksi tuli: teht. 12a ja 13a

tiistai 7. lokakuuta 2014

Maanantai 6.10.2014

3.tunti
Jaettiin vihkot ja kirjoitettiin sinne opettajan yhteystietoja. Jaettiin teksti- ja työkirjat. Saitte takaisin viime kevään vikan kokeen :) Liimattiin vihkoon se tuttu verbitaulukko. Suullinen verbiharjoitus.

Ja läksyksi tuli: tankekarta + teht. 1 (kpl 1)

5.tunti
SAA7
Koe.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Perjantai 3.10.2014

4.tunti
SAA8
Koe ensi kerralla. Koealue: kpl 1AB, 2B. Perfekti s. 19-22. Sivulause s. 31. Epäsuora kysymyslause s. 34.

Ja läksyksi tuli: tee koeharjoitusmonistetta!

torstai 2. lokakuuta 2014

Torstai 2.10.2014

Toinen jakso alkoi! Katso tarkkaan Wilmasta ja seuraa ympäristöäsi, niin tiedät missä tunnit pidetään. Moni tunti on siirretty Enteriin.

2.tunti
RU27AC
Tämän tilalla luokanvalvojan tunti.

3.tunti
RU27BD
Enterissä eka kertaa. Kerrattiin pikaisesti läpi kpl 4:n sisältö. Tarkistettiin tehtäviä kappaleen alusta. Kirjoitettiin adjektiivin taivutuksesta vihkoon. Käytiin läpi adjektiivin taivutusta s. 57. Tehtiin tehtäviä 11 ja 12 s. 58-59. Unohdin laittaa positiiviset niille joilla on 10 leimaa, ensi kerralla sitten!

Ja läksyksi tuli: teht. 10ab s. 58 ja 11

4.tunti
SAA9
Verbikoe. Muisteltiin futuuria ja werden-verbin taivutusta. Infinitiivi zu-partikkelin kanssa s. 31. Infinitiivi ilman zu-partikkelia. Muista verrata ruotsiin ja englantiin! Um etwas zu tun. Teht. 15, 16, 17, suull. teht. 18. Aloitettiin Google Driveen matkan valmistelua! Mönchengladbach, Franz Meyers Gymnasium, Rheinland-Westphalen, osallistujataulukko, keskustelutilanteita...

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Keskiviikko 1.10.2014

2.tunti
RU27AC
Läksy"leimat" (saatte ensi kerralla niiden hienojen kukkapiirrosten sijaan oikeat leimat). Melkein kaikilla on jo 10 leimaa, wuhuu! Luettiin omat koulutarinat pareittain. Så ska det låta x2. Kuunneltiin kpl 4 ja käytiin läpi suomeksi. Kuunneltiin ja luettiin temaord: möbler. Teht. 1, 2, 3, 4, 5 s. 54-55.

Ja läksyksi tuli: teht. 3, 4, 5 kpl 4

Tiistai 30.9.2014

Opettaja koulutuksessa. Sipoon kunnan säästötoimien takia ei sijaista, vaan naapuriluokan opettaja vahtii oman toimen ohessa.

3.tunti
RUB8CJ
Eteenpäin.

5.tunti
SAA7
Koeharjoitusmoniste. Koealue kpl 1, 2.

Maanantai 29.9.2014

Opettaja koulutuksessa. Sipoon kunnan säästötoimien takia ei sijaista, vaan naapuriluokan opettaja vahtii oman työn ohessa.

1.tunti
RU28AB
Eteenpäin.

3.tunti
RU27AC
Eteenpäin.

Ja läksyksi tuli: teht. 18

4.tunti
RU27BD
Seuraavaan kappaleeseen.

5.tunti
SAA7
Paikalla aito sveitsiläinen :)

perjantai 26. syyskuuta 2014

Perjantai 26.9.2014

2.tunti
RUB8CJ
Kirjoitettiin vihkoon imperfektistä. Tehtiin imperfektitehtävä 7. Tarkistettiin edellisen tunnin tehtävät. Suurin osa oli tehnyt hienosti hommia! Muista kuitenkin tarkkuus imperfektissä.

Ja läksyksi tuli:

4.tunti
SAA8
Ylvis-video :) Epäsuora kysymyslause. Teht. 13, 14 s. 34-35. 2L: luettiin ja tehtiin tehtäviä. 3A: kuunneltiin, vastattiin, luettiin pareittain. Kuunneltiin kpl 3B ja tehtiin teht. 1, 2ab, 4a.

Ja läksyksi tuli: tee loput kotona, jos et ehtinyt tunnilla

torstai 25. syyskuuta 2014

Torstai 25.9.2014

3.tunti
RU27BD
Omien lukujärjestysten tekeminen ruotsiksi toista jaksoa varten. Läksyleimat. Substantiivin taivutus s. 49. Teht. 10 s. 50.

Ja läksyksi tuli: teht. 10 s. 50

4.tunti
SAA9
Eka verbikoe, keskimäärin meni tosi hyvin. Welcher- ja dieser-sanoja ja akkusatiivia ja datiivia tietysti, s. 27-28. Futuuri s. 29 ja werden-verbin taivutus. Sitten paikalle saapui ennustajaeukko, joka kertoi tulevaisuuden! Futuuriteht. 8, 9, 10 s. 29-30.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Keskiviikko 24.9.2014

2.tunti
RU27AC
Omien lukujärjestysten tekeminen ruotsiksi seuraavaa jaksoa varten. Ylviksen uusi video :) Substantiivin taivutuksesta s. 49.

Ja läksyksi tuli: teht. 10 s. 50

maanantai 22. syyskuuta 2014

Maanantai 22.9.2014

1.tunti
RU28AB
Vieras Helsingin yliopistosta tarkkailemassa meitä! Ruotsalaisia tv-ohjelmien nimiä vihkoon. Kellonaikojen kertausta ja tv-ohjelma-aikataulun tulkitsemista. Verbien taivutus s. 44-45. Soinnilliset ja soinnittomat konsonantit: KoPuTuS-X = soinnittomat konsonantit. Teht. 11. Suull. teht. 12. Vihkoon päälauseen sanajärjestyksestä. Käsileikki. Suull. harj. kellonajat+imperfekti. Vanhat läksyleimat. Teht. 13a ja 14 s. 48.

Ja läksyksi tuli: teht. 13a ja teht. 14 s. 48

3.tunti
RU27AC
Miellekartta koulusanoista. Teht. 1 s. 45. Så ska det låta x 2. Kuunneltiin kpl 3 ja käytiin läpi suomeksi. Teht. 1, 2, 3, 5, 6, 7 s. 45-47. Kuunneltiin ja luettiin Temaord om skolan s. 24-25.

Ja läksyksi tuli: kirjoita vihkoon kaikki kouluaineesi suomeksi ja ruotsiksi

4.tunti
RU27BD
Miellekartta koulusanoista. Så ska det låta x 2. Kuunneltiin kpl 3 ja käytiin läpi suomeksi. Teht. 1, 2, 3, 5, 6, 7 s. 45-47. Kuunneltiin ja luettiin Temaord om skolan s. 24-25.

Ja läksyksi tuli: kirjoita vihkoon kaikki kouluaineesi suomeksi ja ruotsiksi

5.tunti
SAA7
Säännöllisten verbien preesensin kertaus. Epäsäännöllisten verbien preesens II s. 22. Teht. 8 s. 23. Artikkelin käyttö s. 23-24. Teht. 10 s. 25. Teht. 12a s.27.

Ja läksyksi tuli: 12a s. 27

perjantai 19. syyskuuta 2014

Perjantai 19.9.2014

2.tunti
RUB8CJ
Koe.

4.tunti
SAA8
Taas tavataan :) Kuunneltiin kpl 2B ja käännettiin yhdessä. Suull. teht. A+B s. 18-19. Tehtäviä s. 26-29. Sivulauseiden kertaus s. 31. Teht. 9 ja 10. Dfashion-nimisen tyypin youtube-kanavalta vähän tyttöjen elämää. Huhhuh!

Torstai 18.9.2014

1.tunti
RU28AB
Koe.

3.tunti
RU27BD
Koe.

4.tunti
SAA9
Koe.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Keskiviikko 17.9.2014

2.tunti
RU27AC
Ruotsin koe.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Tiistai 16.9.2014

3.tunti
RUB8CJ
Kerrattiin koetta varten monisteen avulla.

5.tunti
SAA7
Läksyleimat. Teht. 5. Säännöllisen verbin taivutus preesensissä s. 19-21.

Ja läksyksi tuli: teht. 11 s. 26

maanantai 15. syyskuuta 2014

Maanantai 15.9.2014

1.tunti
RU28AB
Kokeeseen harjoittelua monisteen avulla.

3.tunti
RU27AC
Kokeeseen harjoittelua monisteen avulla. Läksyleimat.

4.tunti
RU27BD
Kokeeseen harjoittelua monisteen avulla. Läksyleimat. Oman soittolistan tekeminen :)

5.tunti
SAA7
Kuunneltiin kpl 2B ilman kirjoja ja käytiin se läpi suomeksi pareittain. Suull. teht. s. 15 tekstikirjasta. Läksyleimat ja läksyn tarkistus teht. 1 s. 17. Teht. 2 ja 3 s. 17-18.

Ja läksyksi tuli: teht. 2 s. 17 ja 4 s. 18

perjantai 12. syyskuuta 2014

Perjantai 12.9.2014

2.tunti
RUB8CJ
Läksyleimat. Kerrattiin omistuspronominit. Teht. 17b s. 31. Suull. teht. 17c (jotkut ehtivät). Käytiin läpi koealue. Kuunteluteht. 12.

Ja läksyksi tuli: teht. 13ab, 14a

4.tunti
SAA8
Tunti peruttu henkilökunnan virkistyspäivän takia.

torstai 11. syyskuuta 2014

Torstai 11.9.2014

1.tunti
RU28AB
Klappa händerna! Kirjoitettiin vihkoon käskymuodosta eli imperatiivista. Kirjoitettiin vihkoon järjestysluvuista ja päivämääristä. Koealue: kpl 1 (preesens, apuverbit s. 18-19, man s. 24, nyckelfraser, fakta om Finland), kpl 2 (imperatiivi s. 32-33, järjestysluvut s.36, ruumiinjäsenet, nyckelfraser). Huom. voit tehdä kertaustehtäviä s. 196-200. Ensi kerralla kertausmoniste. Tehtiin tehtäviä 12-15 s. 35, teht. 4 s. 200. Läksyleimat.

Ja läksyksi tuli: 14a ja 15 s. 35

3.tunti
RU27BD
Läksyjen tarkistus. Teht. 19b s. 42. Apuverbit s. 34-35. Suull. teht. 12. Teht. 10 s. 35. Kuunneltiin Nyckelfraser. Teht. 15 s. 39.

Ja läksyksi tuli: teht. 10 s. 35 ja 13 s. 38

4.tunti
SAA9
Katsottiin Youtubessa Dfashionin video Was ist in meiner Schultasche. Hienosti ymmärsitte! Mietittiin sitten vähän yleisiä asioita. Ensi viikolla koe: kpl 1A ja 1B. Korkeintaan 8 tehtävää... Ja siitä seuraavalla viikolla alkaa vuoden urakka: joka kerta noin 15 ulkoaopeteltavaa verbiä. Sitten kun on verbit opeteltu, pidetään leffatunti. Kuunneltiin kpl 2B ja käytiin sen sisältö läpi suomeksi. Suull. teht. A ja B s. 16-17. Työkirjasta: 2, 3ab, 4ab s. 24-26

Ja läksyksi tuli: muista lukea kokeeseen!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Keskiviikko 10.9.2014

2.tunti
RU27AC
Läksyleimat. Koe viikon päästä, koealue kpl 1 ja 2. S. 34-35: apuverbit. Osa teki jo teht. 10 s. 35. Suull. teht. 12 s. 37. Teht. 10 s. 35 ja 13 s. 38.

Ja läksyksi tuli: teht. 10 s. 35 ja teht. 13 s. 38

tiistai 9. syyskuuta 2014

Tiistai 9.9.2014

3.tunti
RUB8CJ
Palauteltiin mieleen viime kerralta kpl 1:n sisältöä. Läksyleimat ja läksyn tarkistus. Suull. teht. 8b s. 26. Vihkoon teht. 9a s. 27. Kirjoitettiin vihkoon omistussanat.

Ja läksyksi tuli: teht. 17a s. 31

5.tunti
SAA7
Haben- ja sein-verbien taivutus, kertaus ja kuulustelu pareittain! Suull. teht. ABC s. 10-11 työkirjasta. Kuunneltiin kpl 2B.

Ja läksyksi tuli: teht. 1 s. 17

maanantai 8. syyskuuta 2014

Maanantai 8.9.2014

1.tunti
RU28AB
Läksyleimat ja teht. 3a tarkistus. Suull.teht. 4b parin kanssa. Kuunteluteht. 5 s. 28. Kuunneltiin ja luettiin Nyckelfraser. Kuunteluteht. 6 s. 28. Teht. 9 s. 31. Teht. 10 s. 31.

Ja läksyksi tuli: teht. 10 s. 31 loppuun, teht 23 s. 39-40

3.tunti
RU27AC
Läksyleimat. Tark. teht. 1 ja 2 s. 29-30. Moni sai positiivisen merkinnän 5xläksyistä! Teht. 3 s. 30. Kysymyssanojen ja kysymyslauseen sanajärjestyksen kertausta s.32. Teht. 6 s. 32. "Greta Garbon" haastattelua. Kuunteluteht. 7 s. 33. Suull.harj. 8a s. 33. Saneluteht. 9 s. 33.

Ja läksyksi tuli: teht. 20 s. 43-44

4.tunti
RU27BD
Läksyleimat. Tark. teht. 1 ja 2 s. 29-30. Teht. 3 s. 30. Kysymyssanojen ja kysymyslauseen sanajärjestyksen kertausta s.32. Teht. 6 s. 32. Kuunteluteht. 7 s. 33. Suull.harj. 8a s. 33.

Ja läksyksi tuli: teht. 20 s. 43-44

5.tunti
SAA7
Tark. läksyt: 7 ja 8a s. 13. Suull. teht. 8b. Teht. 10 s. 15. Suull. teht. 11. Teht. 12 s. 16. Suull.teht. 9 s. 14.

Ja läksyksi tuli: ei tullut!

perjantai 5. syyskuuta 2014

Perjantai 5.9.2014

2.tunti
RUB8CJ
Kuunneltiin ja luettiin kpl 1. Etsi viisi virhettä, finn fem fel - hienosti meni! Tarkistettiin kpl 1:n tehtäviä. Kirjoitettiin vihkoon hemma = kotona, hem = kotiin, utomlands = ulkomailla, ulkomaille. Kirjoitettiin vihkoon päälauseen sanajärjestyksestä. Teht. 7ab, 8a, 10a. Käytiin yhdessä läpi teht. 7b.

Ja läksyksi tuli: teht. 7a s. 25, 8a s. 26 ja 10a s. 17

4.tunti
SAA8
Palauteltiin mieleen, missä ollaan, kun kaksi viikkoa on ollut oto-sijaisia. Käytiin läpi perfektin kertausta s. 19-22. Tehtäviä perfektistä: 16, 17, 18, 19a. 19b: tuttu juttu. Kirjoitettiin vihkoon sivulauseen sanajärjestyksestä. Vessapaperirullanvaihtovideo!

torstai 4. syyskuuta 2014

Torstai 4.9.2014

1.tunti
RU28AB
Huvud, axlar, knän och tår Mora Träskin tyyliin aamujumpaksi! Läksyleimat. Så ska det låta x2. Kuunneltiin ja käytiin läpi suomeksi yhdessä kpl 2. Teht. 1, 2, 3ab, 4ab s. 26-27: kirjallisia ja suullisia tehtäviä kappaleen sisällöstä. KIrjoitettiin vihkoon kysymyslauseen sanajärjestyksestä.

Ja läksyksi tuli: teht. 3ab, 4a s. 27

3.tunti
RU27BD
Läksyleimat. Hannan perheestä juttua :) Pari oppilasta luki omat perhejuttunsa. Tankekarta: flyttning. Så ska det låta x2. Kuunneltiin ja käytiin läpi kpl 2. Teht. 1 s. 29 ja teht. 2 s. 30.

Ja läksyksi tuli: teht. 1 s. 29 ja teht. 2 s. 30

4.tunti
SAA9
Refleksiiviverbit. Epäsäännölliset verbit. Se-sanan kolme eri muotoa: er - der-sanat, es - das-sanat, sie - die-sanat. Suora ja käänteinen sanajärjestys päälauseessa. Sivulauseen sanajärjestys. Kerrattiin kpl 1B:stä siis työkirjasta s. 15-21.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Keskiviikko 3.9.2014

2.tunti
RU27AC
Läksyleimat. Moni sai jo 5 leimaa! Tankekarta: flyttning. Kaikki ryhmät tekivät omat miellekartat ja näyttivät muille. Så ska det låta x 2. Kuunneltiin kpl 2 palasina ja käytiin läpi suomeksi yhdessä. Harj. 1 s. 29, 2 s. 30.

Ja läksyksi tuli: teht. 1 ja 2 s. 29-30

tiistai 2. syyskuuta 2014

Tiistai 2.9.2014

3.tunti
RUB8CJ
Kuunneltiin ja luettiin alkulämmmittely kpl 1:een (erilaisia taloja jne.). Kuunneltiin, luettiin, harjoiteltiin ulkoa ja esitettiin Min serie 1. Lähes kaikki esittivät sen luokan edessä, hienoa! Kuunneltiin ja käytiin läpi suomeksi kpl 1. Sen jälkeen seurasi vähän kurjempaa, kun huomasin, että noin puolet luokasta oli laiskotellut edellisen tunnin, kun opettaja oli poissa ja olisi pitänyt tehdä tehtäviä itsenäisesti. Tämän seurauksena ko. oppilaille tuli merkintä Wilmaan ja tällä viikolla pitää mennä läksykerhoon (ma-to klo 14-15 luokka R1) tekemään tehtäviä!

Ja läksyksi tuli: ei mitään

5.tunti
SAA7
Läksyn tarkistus ja läksyleimat. Teht. 5, 6, 7 ja 8a s. 12-13. Pallopeliä :) Kirjoitettiin vihkoon kysymyslauseen sanajärjestyksestä.

Ja läksyksi tuli: teht. 7 ja 8a s. 13 (ich)

Maanantai 1.9.2014

1.tunti
RU28AB
Fakta om Finland s. 13. Mitä tarkoittaa finne, finlandssvensk, finländare jne? Suull.teht. 11 s. 17. Kuunteluteht. 12 s. 17. Kuunteluteht. 6 s. 14. Läksyleimat vanhasta läksystä. Tankekarta: kroppsdelar. Temaord om kroppsdelar, kuunneltiin ja luettiin. Teht. 8 s. 30.

Ja läksyksi tuli: teht. 7 ja 8 s. 29-30

3.tunti
RU27AC
Tarkistettiin läksyt ja nimmari leiman sijaan, saatte sitten ensi kerralla leiman :) Katsottiin Darinin musavideo. Teht. 16 s. 26 ja osa ehti tehdä teht. 20, jossa kerrotaan omasta perheestä. Kuunteluteht. 17 s. 27, pari tarkasti. Suull. teht. 18 s. 27.

Ja läksyksi tuli: teht. 20 vähintään 40 sanaa

4.tunti
RU27BD
Kerrattiin preesensiä ja annettiin vanhat läksyleimat. Tarkistettiin viime kerran tehtäviä. Kuunneltiin ja luettiin Fakta om Finland. Tehtiin suull. teht. 15 s. 25. Kuunteluteht. 17, keskusteluteht. 18 ja saneluteht. 19.

Ja läksyksi tuli: teht. 20 vähintään 40 sanaa

5.tunti
SAA7
Johtoryhmän seminaarin takia saksan tunti peruttu.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Perjantai 29.8.2014

Opettaja koulutuksessa, Sipoon kunnan säästötoimien takia ei sijaista, vaan naapuriluokan opettaja vahti.

2.tunti
RUB8CJ
Tehtäviä eteenpäin kpl 1.

4.tunti
SAA8
Tehtäviä eteenpäin.

Torstai 28.8.2014

Opettaja koulutuksessa. Sipoon kunnan säästötoimien takia ei sijaista, vaan naapuriluokan opettaja vahtii.

1.tunti
RU28AB
Tehtäviä eteenpäin.

3.tunti
RU27BD
Tehtäviä eteenpäin.

4.tunti
SAA9
Tehtäviä eteenpäin. Tunti päättyi jo klo 14.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Keskiviikko 27.8.2014

2.tunti
RU27AC
Läksyleimat. Tarkistettiin läksyt. Preesensjuttuja s. 12-13. Teht. 11 ja 12. Teht. 13. Kuunneltiin Fakta om Finland ja tehtiin suull. tehtävä 15.

Ja läksyksi tuli: teht. 13bc vihkoon s. 14

tiistai 26. elokuuta 2014

Tiistai 26.8.2014

3.tunti
RUB8CJ
Hieman taas etsittiin luokkaa... Kirjoitettiin vihkoon substantiivin taivutuskaava ja harjoiteltiin vihkoon. Tehtäviä sen mukaan miten pitkälle oli ehtinyt, mutta ainakin teht. 5bc.

Ja läksyksi tuli: teht. 5b loppuun ajatuksella ja 8a (googlaa vaikka apuja tähän)

5.tunti
SAA7
Vihdoin kaikki oppilaat ovat mukana tunneilla! Jaettiin tekstikirjat. Tutkittiin kappaleen sanastoa. Kuunneltiin kpl 1B ja käytiin sen sisältö läpi. Teht. 4ab s. 11.

Perjantai 22.8.2014

Hanna G kipeänä, oto-sijaisia

2.tunti
RUB8CJ
Työkirjasta substantiivin taivutusta. Kysymyssanojen kertaamista. Ei läksyä.

4.tunti
SAA8
Kpl 1B tehtäviä suullisesti ja kirjallisesti.

maanantai 25. elokuuta 2014

Maanantai 25.8.2014

1.tunti
RU28AB
Uudessa luokassa P6 - tästä lähtien tunnit aina täällä. Kysymyslauseesta vihkoon. Kysymyslauseen sanajärjestys videolla. Kysymyssanojen kertaus. Käytiin läpi teht. 3 sanajärjestystä miettien. Vihkoihin verbitaulukot. Preesens ja apuverbit s. 18-19.

Ja läksyksi tuli: teht. 14 s. 20

3.tunti
RU27AC
Uuteen luokkatilaan asettumista. Läksyleimat ja läksyn läpikäyminen. Kuunteluteht. 7 s. 20. Nyckelfraser. Teht. 6a s. 19 ja parin kanssa 6b. Kuunteluteht. 8 s. 20. Kysymyssanavideoita 2 kpl.

Ja läksyksi tuli: s. 21 vihreällä pohjalla olevat preesens-otsikon alla olevat tehtävät

4.tunti
RU27BD
Uusi istumajärjestys huvin vuoksi... Så ska det låta x1. Läksyleimat ja läksyjen tarkistus. Nyckelfraser. Teht. 6a ja parin kanssa suullisesti 6b. Kuunteluteht. 7 s. 20. Kuunteluteht. 8 s. 20. Kysymyssanavideoita 2 kpl.

Ja läksyksi tuli: s. 21 vihreällä pohjalla olevat preesens-otsikon alla olevat tehtävät

5.tunti
SAA7
Työkirjat ja tekstikirjat. Muutama oppilas puuttui lukujärjestyksistä! Toivottavasti heitä näkyy pian tunneilla. Jaettiin työkirjat ja käytiin läpi vähän mitä seiskan saksan tunneilla tulee tapahtumaan. Itsearviointi, tavoitteet, millainen opiskelija olet - s. 6-7. Pallopeliä - aika hyvä, mut ensi kerralla vielä paremmin!

Ja läksyksi tuli: ei tullut


torstai 21. elokuuta 2014

Torstai 21.8.2014

1.tunti
RU28AB
Sijaisena Merja. Läksyleimat. Teht. 2b suullisesti parin kanssa. Teht. 3 s. 12. Suull. teht. 4 s. 12. Teht. 5 s. 13, teht. 7 s. 14, teht. 8 s. 15.

Ja läksyksi tuli: teht 9 s. 16

3.tunti
RU27BD
Muutettiin jopo-luokkaan. Jaettiin tekstikirjat. Läksyleimat. Miellekartta perheaiheesta. Hur känns det nu? Så ska det låta x1. Kuunneltiin paloissa kpl 1 ja käytiin sitä läpi suomeksi. Teht. 1, 3, 4a.

Ja läksyksi tuli: teht. 1, 3, 4a

4.tunti
SAA9
Juteltiin vähän vanhempainiltakahvituksesta ensi tiistaina. Itsearviointi työkirjan alusta. 1A tekstikirjasta, kuuntelu- ja suullisia harjoituksia. Työkirja s. 10-12. Ensi kerralla katsotaan videoita aiheesta "was habe ich meiner Schultasche", sillä tällä kerralla äänet eivät oikein toimineet... Luettiin kpl 1B:n sanasto läpi. Teht. 2 s. 13. Luettiin kpl 1B läpi. Teht. 1 s. 13. Teht. 3 ja 4a s. 14.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Keskiviikko 20.8.2014

2.tunti
RU27AC
Läksyleimat eka kertaa! Ryhmissä miellekartta paperille ja niiden esittely muille. Så ska det låta x2. Kuunneltiin kpl 1 ja käytiin se läpi suomeksi yhdessä keskustellen. Teht. 1, 3, 4 s. 16-18. Oma spotify-lista :)

Ja läksyksi tuli: 4b s. 19 ja 5 s. 19

tiistai 19. elokuuta 2014

Tiistai 19.8.2014

3.tunti
RUB8CJ
Läksyleimat. Melkein kaikki olivat tehneet läksyn, hienoa! Kysymyssanavideo. Kysymyssanojen kuulusteluvideo. Kanavideo :) Tässä on linkki videoihin! Käy ihmeessä katsomassa, kun harjoittelet kysymyssanoja. https://dreambroker.com/channel/kpbqdnom/
Kirjoitettiin kysymyssanat vihkoon. Teht. 1ab s. 6, suullinen teht. 1c pareittain. Numeroiden kertaus yhdessä, pallottelua. Suullinen harjoitus 2b.

Ja läksyksi tuli: opettele ulkoa kysymyssanat, ensi kerralla on kirjallinen kuulustelu. Tee vihkoon teht. 1c s. 6.

maanantai 18. elokuuta 2014

Maanantai 18.8.2014

1.tunti
RU28AB
Tankekarta/Helsingfors. Pikkulapuilla Helsingin paikkoja taululle. Harj. 1 s. 10. Kuunneltiin tekstikirjan s. 8-9. Så ska det låta x 2. Kuunneltiin ja käytiin läpi suomeksi kpl 1. Teht. 2 s. 11.

Ja läksyksi tuli: teht. 2 s. 11 ja teht. 5 s. 13

3.tunti
RU27AC
Työkirjat. Tutustuttiin kirjan rakenteeseen. Ääntäminen s. 8-9. Pohjoismaat s. 12-14. Itsearviointi s. 15. Tekstikirjat. Hur känns det nu?

Ja läksyksi tuli: s. 16 tankekarta/miellekartta sanasta perhe (voi tehdä myös vihkoon, jos haluaa tehdä laajemman!)

4.tunti
RU27BD
Työkirjat. Tutustuttiin kirjan rakenteeseen. Ääntäminen s. 8-9. Pohjoismaat s. 12-14. Itsearviointi s. 15.

Ja läksyksi tuli: s. 16 tankekarta/miellekartta sanasta perhe (voi tehdä myös vihkoon, jos haluaa tehdä laajemman!)

5.tunti
SAA7
Vihkot. Yhteystiedot, läksyblogi, facebook, järjestäjät, läksyleimat, spotify-lista jne. Mahdollinen Saksan matka keväällä 2017?

Ja läksyksi tuli: ei mitään tällä kertaa! Muista että huomenna tiistaina 19.8.2014 ei ole tuntia Pilvijärvi-päivän takia!

perjantai 15. elokuuta 2014

Perjantai 15.8.2014

2.tunti
RUB8CJ
Tutustumista, yhteystiedot, läksyblogi, fb-sivut, järjestäjät, läksyleimat jne. Pallottelua. Jaettiin vihkot ja työkirjat.

Ja läksyksi tuli: teht. 2a s. 7

4.tunti
SAA8
Vihkot, kirjat, yhteystiedot. Itsearviointia ja tavoitteet, s. 7-8. Kpl 1A suull. harj. s. 10-11 tekstikirjasta. Perfektin kevyttä kertausta. Työkirja s. 10-11 teht. 1abc.

Ja läksyksi tuli: päällystä tekstikirja, niin saat positiivisen merkinnän :)

torstai 14. elokuuta 2014

Torstai 14.8.2014

1.tunti
RU28AB
Tutustumista, pelisääntöjä, läksyblogi, läksyleimat, järjestäjät jne. Jaettiin kirjat.

Ja läksyksi tuli: ei tullut!

3.tunti
RU27BD
Tutustumista, pelisäännöt, läksyblogi, läksyleimat, järjestäjät jne. Jaettiin vihkot.

Ja läksyksi tuli: ei tullut!

4.tunti
SAA9
Jaettiin vihkot ja kirjat. Päällystä tekstikirja niin saat positiivista :) Uudistettiin saksalaisia varten kysymyskaavake. Tallennettiin kaikkien puhelinnumerot kaikille! Tavoitteet saksan suhteen jne.

Ja läksyksi tuli: no ei tullut :)

Keskiviikko 13.8.2014

2.tunti
RU27AC
Tutustumista ja sekoilua :) Vihkojen jakaminen. Läksyblogi, läksyleimat, järjestäjät yms.

Ja läksyksi tuli: ei tullut!

tiistai 12. elokuuta 2014

Tervetuloa kouluun! Välkommen! Willkommen!

Heippa hyvät oppilaat!

Tervetuloa aloittamaan uusi kouluvuosi Sipoonjoen koulussa! Pari vuotta saamme nyt katsella työmaata, mutta jaksaa jaksaa!

Facebook: www.facebook.com/opehanna
Sipoonjoen koulun fb-sivu: www.facebook.com/sipoonjoki

torstai 24. huhtikuuta 2014

Torstai 24.4.2014

3.tunti
RUK8G
Information om bandet Sepia. Konsert med Sepia. Kom ihåg att allt ska lämnas in den 15 maj!

4.tunti
SAA8
Siirrettiin koe to 15.5. Adjektiivin taivutusta s. 109, teht. 14, 15, 16, 17, jotkut myös 18. Lisää adjektiivin taivutusta s. 129-130. Teht. 17, 18. Rahankeruujuttuja!

Tiistai 22.4.2014

1.tunti
RUB9J
Sijaisena Kari E. Jotkut tekivät sanakokeen. Ammattitesti. Drömjobb-julisteet.

4.tunti
SAB9
Ensi kerralla koe. Käytiin läpi koealue: kpl 19, 20, 21. Datiivi s. 109. Kuukaudet s. 128. Persoonapron. datiivi s. 135. Datiiviprepositiot s. 138. Huoneet, huonekalut s. 117. Sivulauseet dass, wenn, weil s. 151. Hatte, war s. 165. Teht. A s. 193. Teht. 9 s. 200. Toukokuussa tehdään projekti (6.5. ja 13.5.). Keräiltiin jo vähän ideoita aiheisiin.

Torstai 17.4.2014

3.tunti
RUK8G
Sista gången vi hade verbtest! Opinaika-övningar.

4.tunti
SAA8
Kpl 7B harjoituksia. Maantiet. nimet teht. 7 s. 122. Refleksiiviverbit 8 s. 123. Osa ehti tehdä 9AB, 10ac. Pluskvamperfekti 12 s. 126. Teht. 13 ja 14. Adjektiivin taivutus 16 s. 129.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Tiistai 15.4.2014

1.tunti
RUB9J

4.tunti
SAB9
Itsearviointi s. 170-171. Osaatko s. 172-173. Tehtäviä s. 174-177. Ääntämisestä vihkoon. Kpl 22 kuunneltiin ja käytiin läpi suomeksi. Kuunneltiin biisi oppikirjasta. Teht. A s. 178. Ääntämisen testausta pareittain. Teht. 1, 2, 3.

Ja läksyksi tuli: teht. 1, 2, 3 jos ei ehtinyt tunnilla

Maanantai 14.4.2014

5.tunti
SAA7
Hanna G poissa, sijainen

Perjantai 11.4.2014

1.tunti
SAA7

2.tunti
RUK9
Sista verbprovet. Perfekt particip.

3.tunti
RUB9J

torstai 10. huhtikuuta 2014

Torstai 10.4.2014

3.tunti
RUK8G
Verbtest: korta verb. Adj+subst. böjning, "neljän taivutus". Pronomen + adjektiv + substantiv. Övningar.

4.tunti
SAA8
7A Sveitsi-tietovisa. Työkirjan ristikko. Muutettiin jopo-luokkaan. Teht. 1-6 kpl 7B. Sveitsiläistä jodlausmusiikkia ja death metalia Spotifysta. Ennustuksia ja uuden koulun piirustuksia.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Tiistai 8.4.2014

4.tunti
SAB9
Kokeen palautus ja ekan kurssin numerot. Huom. saat vielä toisesta kurssista numeron, ja sitten päättötodistukseen vielä erikseen päättötodistuksen numeron! Siihen voi halutessaan valita pelkän suoritusmerkinnän. Hatte ja war s. 165. Opeteltiin ulkoa ja tehtiin pistari :) Tehtäviä s. 166. Psykologinen testi oppikirjasta! Jalkapallotehtävät s. 168.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Maanantai 7.4.2014

5.tunti
SAA7
Kuuntelukpl 9H. Teitittely s. 142. Suull. harj. 3. Teht. 1 s. 141.

Ja läksyksi tuli: jos jäi kesken, teht. 1 s. 141

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Perjantai 4.4.2014

1.tunti
SAA7
Kokeen palautus ja läpikäynti. Datiivin kertaus (persoonapronominit ja substantiivit), datiiviprepositioiden kertaus. Kerrattiin adjektiivien vertailumuotoa. Teht. 11, 12, 13, 14, 15ab.

2.tunti
RUK9G
Verbtest. Sista inlämningsdagen för Ur jorden till borden. Perfektparticipövningar.

Ja läksyksi tuli: resten av verblistan

3.tunti
RUB9J

torstai 3. huhtikuuta 2014

Torstai 3.4.2014

3.tunti
RUK8G
Verbtest igen. Yrken, förhållanden etc, klassfoton.

4.tunti
SAA8
Tarinaa ja valokuvia saksalaisten Suomen vierailusta. Sovittiin meidän Saksa 2015 -projektin startiksi ke 23.4. klo 19.15 vanhempien ja nuorten yhteinen suunnitteluilta! Kerrattiin vaihtoprepositiot. Teht. 11 ja 12. 6H kuuntelukappale. Saksalaista countrymusiikkia ja teht. 3a s. 115-116.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Tiistai 1.4.2014

1.tunti
JOPO OPO
Työpaikkaoppimistehtäviä.

2.tunti
JOPO AI
Lukemista ja työpaikkaoppimistehtäviä.

3.tunti
JOPO ENA
Luetun ymmärtäminen ja kuullun ymmärtäminen.

4.tunti
SAB9
Kuunneltiin kpl 20 ja käytiin se läpi suomeksi. Kerrattiin päälauseen sanajärjestys. Sivulauseen sanajärjestys s. 151. Teht. 9, 10, 11. Kuunteluteht. 17.

Keskiviikko 2.4.2014

2.tunti
RU28ABC
Ruotsin koe. Ja ihan vika ruotsin tunti tänä lukuvuonna! Kiitos mukavasta seurasta, lapsoset!

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Maanantai 31.3.2014

1.tunti
RUK9G
Verbtest. Olika former av passiv. Presensparticip och perfektparticip i häftet.

Ja läksyksi tuli: "korta" verb från be till återstå. Kom ihåg att sista inlämningsdagen för Ur jorden till borden är fredagen den 4 april!

2.tunti
RU28ABC
Vanhat kokeet takaisin. Käytiin läpi koealue. Kpl 6: lyhyet vastaukset (Ja, det gör jag. / Nej, det gör jag inte.), s. 87-88 sin, sitt, sina, s.90 omistussanat. Kpl 7: s. 106-107 adjektiivien vertailumuodot. Harjoittelua ja lukemista kokeeseen.

3.tunti
ENA89J

5.tunti
SAA7
Kuvia saksalaisten vierailusta täällä. Teht. 9 s. 135. Adjektiivien vertailumuodot. s. 135-136

torstai 27. maaliskuuta 2014

Torstai 27.3.2014

2.tunti
RUK7G
Vi gick igenom allt vi hade gjort det här läsåret eftersom det är vårens sista svensktimme! Ni fick tid att kolla att allt är så perfekt som ni bara kan :)

4.tunti
SAB8
Monarilla saksalaisten kanssa ja sitten kielioppia luokassa: s. 105-106 vaihtoprepositioasiaa. Teht. 9, 10 s. 107

Keskiviikko 26.3.2014

2.tunti
RU28ABC
Sijainen, Hanna G saksalaisten kanssa poissa. Kerrattiin adjektiivien vertailumuodot s. 106-107. Teht. 11 s. 109. Kuunteluteht. 12 s. 109. Kertaustehtäviä s. 208-209.

Tiistai 25.3.2014

4.tunti
SAB9
Hanna G saksalaisten kanssa poissa, sijaisena Lotta K. Työkirja s. 144-145. Luettiin sanasto s. 146-147. Kuunneltiin kpl 20, luettiin parin kanssa. Teht. 1, 2, 3, 4, 16abc. Ja muita juttuja!

Ja läksyksi tuli: teht. 18

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Maanantai 24.3.2014

1.tunti
RUK9G
Verbtest. Vi lyssnade på en text ur A-svenskans textbok. Muntliga övningar.

2.tunti
RU28ABC
Sijainen. Tark. teht. 1, 2, 3 ja s. 106, Vigelandsparken. S. 46 Nyckelfraser ja Fakta om Norge. Suull. teht. 5 s. 105. Teht. 4 s. 104, myös taivutukset kirjallisesti.

3.tunti
ENA89J
Vieras Unkarista.

5.tunti
SAA7
Saksalaisvieraita. Puhuitte rohkeasti saksaa! Tutustumiskyselyä puolin ja toisin, koulukeskustelua yms. Niin ja wischiwaschi!

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Perjantai 21.3.2014

1.tunti
RUK8G
Verbtest. Och ett verbtest till! Duktigt!

Ja läksyksi tuli: verbtest nr 4 efter TET/PRAO, ä-a-a, å-ä-å, ä-a-u

torstai 20. maaliskuuta 2014

Torstai 20.3.2014

2.tunti
RUK7G
Dokumentärfilm "Från koja till slott". Anteckningar i häftet.

4.tunti
SAA8
Valmisteltiin ysien kanssa huomista saksalaisten tuloa varten kylttejä. Lopputunnista s. 105-106 vaihtoprepositioasiaa. Teht. 9, 10 s. 107

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Keskiviikko 19.3.2014

2.tunti
RU28ABC
Vähän kerrattiin adjektiivin vertailumuotoja. Kuunteluteht. 14 s. 109. Vanhojen luokkakuvien avulla ammatteja, asumista, parisuhdestatusta jne. Elämän opetuksia.

Ja läksyksi tuli: ei tullut

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Maanantai 17.3.2014

1.tunti
RUK9G
Verbtest. Från koja till slott - anteckningar i häftet.

Ja läksyksi tuli: u-ö-u och a-o-a -verb

2.tunti
RU28ABC
Vain puolet paikalla. Läksyleimat kahdesta edellisestä (s. 106 ja s. 104). Tarkistettiin teht. 1, 2, 3 ja s. 106. Vigelandsparken - nettisivu ja video puistosta. Nyckelfraser ja Fakta om Norge s. 46. Suull. teht. 5 s. 105. Kaikenlaista sekoilua kaikenlaisista aiheista. Teht. 4 s. 104, myös taivutukset kirjallisesti. Ei läksyä.

5.tunti
SAA7
Läksyn tarkistus. Luettiin ääneen pareittain kpl 9B ja vastattiin itsekin suullisesti samoihin kysymyksiin. Teht. 2, 3, 4, 5, 6ab

Ja läksyksi tuli: 6ab

Perjantai 14.4.2014

1.tunti
RUK8G
Verbtest. Dokumentärfilm "Från koja till slott".

torstai 13. maaliskuuta 2014

Torstai 13.3.2014

2.tunti
RUK7G
Tjuvlyssnade dialoger. Lek med gammaldags telefoner: vem är det som ringer och varför? Positiva och negativa människor i telefonen :) Vad kan man göra om en kompis är deppad? Affischer.

4.tunti
SAA8
Koe kirjan kanssa tai ilman tai sekä että. Itsearviointi s. 92-93. Kpl 6A s. 76-79 suullisesti ja teht. s. 95-97.

Keskiviikko 12.3.2014

2.tunti
RU28ABC
Jopo-infoa. Luettiin ja käännettiin kpl 7 itsekseen tai parin kanssa. Teht. 1, 2, 3 s. 103-104. Teht. 14 s. 110-112.

Ja läksyksi tuli: teht. 2 ja 3 s. 104

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Tiistai 11.3.2014

4.tunti
SAB9
Kerrattiin akkusatiivia ja datiivia substantiiveilla ja persoonapronomineilla. Opeteltiin ulkoa datiivin vaativat prepositiot. Käytiin läpi adjektiiveja teht. 20 ja 21. Sitten loikattiin johonkin ihan muuhun: vaihtoprepositiot, eli sellaiset jotka voivat saada jälkeensä akkusatiivin tai datiivin, merkitys vain muuttuu. Moniste. Sitten vielä huoneiden nimiä ja huonekaluja kpl 19 teht. 15ab.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Maanantai 10.3.2014

1.tunti
RUK9G
Verbförhör. "Ur jorden till borden" för sista gången i skolan.

Ja läksyksi tuli: resten av i-e-i-verb (från riva) och y-ö-u-verb. Om du vill så kan du fortsätta med "Ur jorden till borden" hemma, men den måste returneras senast den 4 april.

2.tunti
RU28ABC
Kerrattiin sin, sitt, sina s. 87 ja 88. Persoonapronominien omistusmuodot s. 90. Itsearviointi s. 101-102. Norjalaisen Karpe Diemin vanha musiikkivideo. Adjektiivien vertailumuodot s. 106-107. Teht. 7. Suull. teht. 10 ja 9 s. 108-109.

Ja läksyksi tuli: s. 106 yläosa

5.tunti
SAA7
Spotify-listan uusimista :) 9A-tehtäviä 1 ja 2 s. 128-129. Kuunneltiin kpl 9B ja käytiin sitä läpi suomeksi.

Ja läksyksi tuli: teht. 1 s. 131

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Perjantai 7.3.2014

1.tunti
RUK8G
Verbböjning i repris... 1. och 2. konditional. Muntliga övningar. Verblista. Vad skulle du ha gjort om... -övn. 18 i häftet.

Ja läksyksi tuli: lär dig utan till alla i-a-u-verb + i-e-i-verb till rida

torstai 6. maaliskuuta 2014

Torstai 6.3.2014

2.tunti
RUK7G
Att skriva dialog, övn. 10 s. 43. Minidrama: Carola har rymt till sjöss! Bilddomino.

Ja läksyksi tuli: övn. 9 s. 42: tjuvlyssna!

4.tunti
SAA8
Lange nicht gesehen! Neuvottelua kokeesta... 4A ravintolakeskustelua, suull. teht. ABC ja työkirjasta s. 60. Nominatiivin, akkusatiivin ja datiivin kertaus s. 66-70. Suull. harj. 14 s. 70. Teht. 15 s. 71. Prepositiot jotka vaativat akkusatiivia tai datiivia.

Ja läksyksi tuli: prep.harjoitukset jos ei tehnyt tunnilla

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Keskiviikko 5.3.2014

2.tunti
RU28ABC
Kokeeseen kertausta opettajan johdolla ja koe.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Tiistai 4.3.2014

4.tunti
SAB9
Kerrattiin substantiivin datiivin muodostus. Itsearviota s. 118-119. Kuukaudet ja vuodenajat s. 128. Suull. harj. C s. 129. Persoonapronominien datiivimuodot s. 135. Teht. 8 s. 136. Datiiviprepositiot s. 138. Teht. 11, 12, 13, 14, 15. Kuunneltiin kpl 19 ja käytiin läpi suomeksi. Teht. 2 ja 6 s. 132 ja 134. Horoskooppihömppää s. 142 teht. 18, 19, 20.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Maanantai 3.3.2014

1.tunti
RUK9G
En lång lista med ca. 180 oregelbundna och starka verb - varje gång ett miniprov! Nästa gång i-a-u och i-e-i till RIDA. Ur jorden till borden - vi fortsätter ännu en gång och sen får ni jobba vidare hemma vid behov.

2.tunti
RU28ABC
Kerrattiin adjektiivin taivutus s. 71-72, substantiivin taivutus ja neljän taivutus s. 72-73. Det finns -rakenne s. 63. Teht. 15 s. 63. Teht. 10, 11, 12, 13... Miten sitten ehtikään. Luettiin pareittain kirjasta Nyckelfraser musiikista.

Ja läksyksi tuli: ensi kerralla koe kpl 4 ja 5

5.tunti
SAA7
Itsearviointia. Kulttuuritietotesti. 9A Stundenplan, suull. harjoituksia.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Keskiviikko 26.2.2014

2.tunti
RU28ABC
Kissan kuvia ja pohjoismaisen nuorisoleirin (30.6.-5.7.) mainostusta. Kissat <3 Kerrattiin substantiivien taivutus, jota viime kerralla opeteltiin. Luettiin kirjan sivua 59, jossa sääntöjä milloin epämääräinen ja milloin määräinen muoto. Tämä-sanaa tasapainojumpan avulla. Kirjoitettiin vihkoon adjektiivien taivutuksesta. Helppoa: perusmuoto, t-muoto ja a-muoto. Kirjoitettiin vihkoon ns. neljän taivutus eli miten adjektiivia ja substantiivia taivutetaan yhdessä. Tätä harjoitellaan ensi kerralla lisää.

Ja läksyksi tuli: teht. 13 s. 60-61. Mieti myös perustelut!

Tiistai 25.2.2014

4.tunti
SAB9
Koe. Sitten datiivin kimppuun! Teht. B s. 104. Sitten kuunneltiin kpl 18. Teht. 1ab s. 106. Datiivi s. 109. Teht. 4. Matti, Matti, Raija sekä Niilo ja Niilo. Teht. 5ab s. 110. Suull. harj. 6 s. 111.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Maanantai 24.2.2014

Pitkästä aikaa taas nähtiin, kivaa!

1.tunti
RUK9G
Från jorden till borden -frågor. Skolans miljövecka till ära!

2.tunti
RU28ABC
Koetta siirrettiin ke 5.3.2014. Koealue kpl 4 ja 5. Subst.taivutus, det finns, adjektiivin taivutus, "neljän taivutus". Liimattiin vihkoon substantiiveista taivutustaulukko ja käytiin sitä läpi suullisten harjoitusten avulla. Aloitettiin työkirjasta katsomaan ko. esimerkkejä.

Ja läksyksi tuli: ihmeellistä kyllä ei mitään!

5.tunti
SAA7
Osa teki koetta, osa pelasi ruotsalaisilla korteilla :)

torstai 16. tammikuuta 2014

Torstai 16.1.2014

3. ja 4.tunti
SAA7
Tehtiin valmiiksi akkusatiiviprepositiojulisteet. Modaaliapuverbejä lisää s. 79. Kirjoitettiin vihkoon datiivista. Tehtiin datiivitehtäviä s. 80-83. Vaatekauppaleikkiä: kauppakeskustelun harjoittelua, vaatesanastoa, hintoja (l.numeroita) saksaksi jne.

Keskiviikko 15.1.2014

2.tunti
ENA89J
Sijainen, jatkettiin konditionaalia.

3.tunti
OPO9J
Sijainen

5.tunti
SAA7
Sijainen. Kertailua.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Tiistai 14.1.2014

1.tunti
AI89J

2.tunti
RUB9J
Vierailulla Keudassa.

3.tunti
ENA89J
I ja II konditionaali. Kirjoitettiin vihkoon ja tehtiin tehtäviä. Koe tästä asiasta tulossa!

4.tunti
RUB7D
Sääntöjen läpikäyminen. Min serie 6. Min blogg 6. Kuunneltiin ja käytiin läpi. Tehtäviä: 2, 3, kuunteluteht. 4, osa teki myös 5 ja 6.

Ja läksyksi tuli: 5c ja 6 s. 116-117

maanantai 13. tammikuuta 2014

Maanantai 13.1.2014

1.tunti
RUB9J
Sijaisena Eero.

2.tunti
RUB7D
Koe, sijaisena Annukka.

3.tunti
RU27A
Käytiin läpi kpl 9. Teht. 1 (ja 2) s. 122. Kuunteluteht. 3 s. 123.

Ja läksyksi tuli: 4abc s. 124

4.tunti
RU28ABC
Koe ensi kerralla pe 17.1.2014. Kpl 3, Nyckelfraser, verbin taivutus. Epätoivoista taistelua projektorin kanssa huoooohh. Luettiin ääneen sormet korvissa kpl 3 vielä lopuksi.

Ja läksyksi tuli: muista lukea kokeeseen!

Perjantai 10.1.2014

Hanna poissa, sijainen

1.tunti
RUK9G
Övningar och hörförståelseövningar (text 5).

2.tunti
RUK8G
Dokumentärfilm på YLE Arenan. Uppsatsskrivning.

3.tunti
RU28ABC
Kpl 4 tehtäviä s. 52-57. Elokuvaa.

Ja läksyksi tuli: teht. 10 s. 58 kirjallisesti

4.tunti
RU27A
Kpl 8 tehtäviä. Kuunneltiin ja luettiin ja osittain suomennettiin kpl 9.

Ja läksyksi tuli: suomenna mielessä kpl 9 loppuun asti

Torstai 9.1.2014

Hanna poissa, sijainen

3. ja 4.tunti
SAA7
Tehtiin tehtäviä s. 78 teht. 4 saakka. Uudenvuodenkortit opettajalle! Vielen schönen Dank!

Keskiviikko 8.1.2014

Hanna poissa, sijainen

2.tunti
ENA89J

3.tunti
OPO9J

5.tunti
SAA7
Luettiin ja kuunneltiin kpl 5B. Työkirjasta tehtiin teht. 1, 2ab, 3ab, 4a s. 63-65

Tiistai 7.1.2014

Hanna poissa, sijainen

1.tunti
AI89J

2.tunti
RUB9J

3.tunti
ENA89J

4.tunti
RUB7D
Kpl 5 asioita, ensi kerralla koe.